Työpaikkojen kemikaaliturvallisuus tehovalvonnassa tällä viikolla koko Suomessa
Työsuojeluviranomainen tekee tämän viikon ajan kemikaaliturvallisuuden tehovalvontaa teollisuuden työpaikoilla sekä auto- ja moottoripyöräkorjaamoissa eri puolella Suomea. Viikon aikana (8.–12.10.2018) tehdään noin 350 tarkastusta lähes 50 tarkastajan voimin. Tehovalvonnan tavoitteena on varmistaa, että työpaikat laittavat kuntoon kemikaaliturvallisuuden perusasiat: kemikaaliluettelot, käyttöturvallisuustiedotteet ja kemiallisten tekijöiden riskin arvioinnin.
Tiedä, mitä kemikaalia käytät
– Työntekijöiden tulee tietää, mitä kemikaalia he käyttävät, miten kemikaalia käytetään turvallisesti ja mitä tulee tehdä, jos altistuu kemikaalille. Työnantajan vastuulla on varmistaa, että työntekijällä on tarvittavat tiedot ja osaaminen, kertoo ylitarkastaja Satu Auno Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Kemikaaliturvallisuuden perusasioissa on edelleen paljon puutteita, vaikka asiaa on valvottu pitkään. Esimerkiksi kemikaalien käyttöturvallisuustiedotteet puuttuvat tai eivät ole työntekijöiden saatavilla, tai ne ovat vain englanniksi.
– Suomen- ja ruotsinkielisen käyttöturvallisuustiedotteen kuuluu tulla kemikaalin mukana, joten muistakaa vaatia sitä kemikaalin toimittajalta!”, Auno muistuttaa.
Kemikaalit voivat aiheuttaa työtapaturmia ja ammattitauteja
Kemikaalit voivat aiheuttaa työtapaturmia kuten silmävammoja ja ammattitauteja kuten iho-oireita, syöpää ja lisääntymisterveyden ongelmia.
Auto- ja moottoripyöräkorjaamoissa terveydelle haitallisia kemikaaleja voivat olla esimerkiksi akkuhapot, jarrunesteet, öljyt ja polttoaineet sekä erilaiset liuottimet.
Teollisuuden työpaikoissa käytetään hyvin monenlaisia kemikaaleja. Niistä vaarallisimmat tunnistetaan työpaikoilla melko hyvin ja niiden turvalliseen käyttöön panostetaan. Huollon ja kunnossapidon tehtävissä käytettävät kemikaalit jäävät kuitenkin usein vähemmälle huomiolle, jolloin työntekijöillä ei ole samalla tapaa tietoa niiden turvallisesta käytöstä ja riskeistä.
Tehovalvonta on osa EU:n laajuista kampanjaa Terveellinen työ – Tunnista ja hallitse kemialliset tekijä, jonka järjestää Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto vuosina 2018–2019.
Testaa tietosi kemikaaliturvallisuudesta
Osana valvontahanketta työsuojeluviranomainen on julkaissut lyhyen verkkotestin, jolla työntekijät voivat testata, miten hyvin kemikaaliturvallisuuden perusasiat ovat hallussa. Testi avautuu tästä.