Uusi työehtosopimus kemian teollisuuden kolmelle alalle
Kemian perusteollisuuden, muovituoteteollisuuden ja kemian tuoteteollisuuden sekä öljy-, maakaasu- ja petrokemian teollisuuden uusi kaksivuotinen työehtosopimus on voimassa 3.2.2023 ja 31.12.2024 välisen ajan. Sopimusten piirissä on noin 13 000 työntekijää.
Uuden työehtosopimuksen mukaiset palkankorotukset muodostuvat 5,5 prosentin yleiskorotuksesta, 0,2 prosentin paikallisesta erästä ja kahdesta kertaerästä, joiden summa on 800 euroa.
Tarkemmin kuvattuna palkkoja korotetaan tänä vuonna 2,2 prosentin yleiskorotuksella. Vuonna 2024 yleiskorotuksen suuruus on 3,3 prosenttia. Helpotusta talven aikana korkeiksi kohonneisiin kustannuksiin maksetaan kertakorvauksina, joita ratkaisu sisältää vuodelle 2023 yhteensä 800 euroa. Ensimmäinen 400 euron erä tulee maksuun maaliskuussa. Kesäkuussa puolestaan maksuun tulee toinen 400 euroa sopimuksen myöhennyskorvauksena. Vuoden 2024 palkankorotuksiin sisältyy 0,2 prosentin yrityskohtainen erä, jonka jakamisesta työnantaja päättää.
Taulukkopalkat nousevat molempina vuosina yleiskorotuksen verran eli yhteensä 5,5 prosenttia kahden vuoden sopimuskaudella. Lisät nousevat 3,3 prosentilla 1.1.2024 alkaen.
Sopimuksen tekstimuutokset sisältävät panostuksen nuoriin ja perehdytykseen sekä työhyvinvoinnin laajaan kehittämiseen. Sopimuskauden päätavoitteina on edistää nuorten ja erityisesti naisten kiinnittymistä sopimusalojen töihin, kehittää työntekijöiden hyvinvointia ja eri-ikäisten ihmisten huomioimista työpaikoilla sekä nostaa perehdytyksen merkitystä ja arvostusta. Työn- ja perhe-elämän yhteensovittamista on myös edistetty pienin askelin.