Kasvun polku näkyvissä

Syyskuussa kaikki merkit viittaavat siihen, että käänne parempaan on tapahtunut. Suhdanteen paraneminen näkyy siinä, että talouden ja työllisyyden luvut eivät enää sahaa paikoillaan kuukaudesta toiseen. Vaikka heilunta on merkki muutoksesta, se viestii muutosvauhdin epävarmuudesta.

– Suhdannetilanne on paranemassa ja vienti elpymässä. Suhdannetta ei vielä voi kuitenkaan pitää erityisen hyvänä. Taloudessa lähestytään viimein normaalitilannetta monenlaisten kriisien jälkeen, toteaa erikoistutkija Timo Eklund.

Toinen merkki kasvun polusta on se, että teollisuus on saanut joitakin suurtilauksia. Ylipäätään mittavia lopputuotteita valmistavien yritysten uudet projektit alkavat tuottaa uusia tilauksia myös alihankkijayrityksille. Tämä parantaa työllisyyttä teollisuudessa.

Suomen työllisyyslukuja painaa nyt alas se, että työllisyys kehittyy epätahtisesti ja eriaikaisesti eri aloilla. Duunarialoista rakennusteollisuuden ja palvelujen aloilla työtilanne on selvästi heikompi kuin teollisuudessa, jossa tuotanto on jo piristynyt.

Teollisuusliiton piiriin kuuluvilla teollisuusaloilla näyttää työllisyys parantuneen selvästi alkuvuodesta. Teollisuusliiton jäseniä oli syyskuussa työttömänä vähemmän (-1 416) ja lomautettuna huomattavasti vähemmän (-5 127) kuin tammikuussa 2024. Erityisesti kokoaikaisten lomautusten määrä on vähentynyt.

– Lomautukset ovat herkkä mittari suhdannevaihtelulle. Liiton piiriin kuuluvilla suurilla teollisuudenaloilla lomautusten väheneminen viittaa siihen, että käänne parempaan on tapahtunut, selvittää tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila.

Joustavana käytäntönä lomautusta voidaan toki käyttää myös väärin, esimerkiksi lakkojen alla työtaisteluinnon lamauttamiseen. Nimittäin tarkka tieto siitä, miten paksut tilauskirjat ovat, on vain työnantajalla.

Teollisuusliiton Talouden ja työllisyyden näkymät -diasarja ilmestyy kuukausittain.

Lokakuun diasarjan löydät täältä.

Lisätietoja: