Kemianteollisuuden ja Teollisuusliiton suositus kasvomaskien käytöstä
Kemianteollisuus KT ry:n ja Teollisuusliitto ry:n suositus koskien kasvomaskien käyttöä toimialan työpaikoilla.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on antanut lokakuussa kasvomaskisuosituksen koko maahan. Tämä perustuu siihen, että koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut henkilö yskii, aivastaa tai puhuu. Kasvomaskin asianmukainen käyttö voi THL:n mukaan vähentää tartuntoja estämällä pisaroiden leviämistä ympäristöön. Asiaa alueellisesti ohjeistaa sairaanhoitopiirit ja kunnat sekä aluehallintovirasto. Asiantuntijalaitoksena työpaikkojen osalta toimii Työterveyslaitos TTL.
Kasvomaskien käyttäminen työpaikoilla
Työpaikkojen osalta kasvomaskien käyttöönotto perustuu siihen, katsooko työnantaja toimenpiteen tarpeelliseksi huolehtiessaan työturvallisuuslain mukaisesti työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä.
Kemianteollisuus ja Teollisuusliitto katsovat kasvomaskien olevan merkittävä keino suojata toimialan työntekijöitä koronapandemialta työpaikoilla silloin, kun turvavälejä ei pystytä säilyttämään (esimerkiksi työskenneltäessä lähietäisyydellä muiden kanssa tai pidettäessä fyysisiä kokouksia). Kun kyse on työntekijöiden turvallisuudesta ja koronapandemian leviämäisen arvaamattomuudesta, kynnys kasvomaskien käyttöönottoon työpaikoilla tulee olla tarvittaessa hyvinkin matala. Osapuolten yhteinen intressi on turvata se, että alan työntekijät pysyvät terveenä ja yritysten toiminta ei vaarannu tai jopa keskeydy koronapandemian aikana. Jokainen voi työpaikalla omalla toiminnallaan hidastaa koronaviruksen leviämistä.
Riskienarviointi
Kasvomaskien käyttöönoton työpaikalla tulee perustua työnantajan koronapandemiaan liittyvään työturvallisuuslain mukaiseen riskin arviointiin ja sen pohjalta tehtäviin toimenpiteisiin. Riskinarvioinnissa työnantaja voi tarvittaessa hyödyntää työterveyshuollon asiantuntemusta. Riskinarviointi käsitellään yhdessä työntekijöiden kanssa.
Koronapandemiaan liittyen tulisi pohtia muun muassa:
- Millä todennäköisyydellä, missä työtehtävissä ja missä muissa tilanteissa työntekijät työpaikalla voivat altistua koronavirukselle?
- Mitkä ovat työpaikan ulkoa tulevat riskitekijät?
- Mikä on alueellinen tilanne koronaviruksen osalta?
Mitä suurempi tartuntariski työpaikalla on, sitä järeämpiä toimia tulisi miettiä. Työterveyslaitoksenkin mukaan tavoitteena tulee olla nolla koronavirustartuntaa.
Pelisääntöjen käsittely
Kun työpaikalla otetaan käyttöön kasvomaskit, on siihen liittyvät pelisäännöt (muun muassa milloin maskeja edellytetään käytettäväksi, miten menetellään ruoka- ja kahvitauoilla) syytä käsitellä yhdessä työntekijöiden kanssa. Lisäksi on hyvä varautua antamaan koulutusta maskien oikeasta ja asianmukaisesta käytöstä. Mikäli kyse on kertakäyttömaskeista, koulutusta on syytä antaa myös niiden vaihtamisesta.
Maskien käyttäminen ja huoltaminen
Kemianteollisuus ja Teollisuusliitto suosittelevat käytettäväksi kasvomaskeja esimerkiksi:
- Tilanteissa, joissa turvavälejä (1–2 m) ei voida noudattaa
- Työntekijöiden lähikontaktit kestävät yli 15 minuuttia ja on tarve suojata muita henkilöitä maskin käyttäjän hengitystie-eritteiltä (muun muassa työskennellessä pareittain tai pidettäessä fyysisiä kokouksia)
Maskien käyttö ei saa johtaa turvavälien tai työpaikalla koronavirukseen liittyvän hygienian (käsien pesun/desinfioimisen tai tilojen desinfioimisen) heikentymiseen.
Työntekijöiden on noudatettava työnantajan antamaa määräystä maskien käytöstä sekä ohjeita maskien hävittämisestä ja huoltamisesta. Kun työpaikalla on annettu määräys maskien käytöstä, työnantaja hankkii maskit ja varmistaa, että niitä on henkilöstölle riittävästi saatavilla.
Kodin ja työpaikan välisille matkoille työnantajalla ei ole velvollisuutta hankkia kasvomaskeja. Työnantajan hankkiessa maskeja työntekijöille myös näille kodin ja työpaikan välisille matkoille on verottaja linjannut, ettei tästä aiheudu veroseuraamuksia.
Mikäli joillain työntekijöillä on terveydellisiä syitä, jotka saattavat estää tai rajoittaa kasvomaskin käyttöä, on näissä tilanteissa syytä työnantajan ja työntekijän yhdessä konsultoida työterveyshuoltoa.