SAK: Suojaosaa ja liikkuvuusavustusta koskevat poikkeukset jatkuvat kesäkuun loppuun saakka
Koronatilanteesta johtuen maaliskuun loppuun voimassa olevia työttömyysturvan poikkeussäännöksiä jatketaan kesäkuun 2021 loppuun saakka.
Työttömyysetuuden suojaosan korotus 300 eurosta 500 euroon kuukaudessa jatkuu siten 30.6.2021 saakka. Suojaosa tarkoittaa sitä rahamäärää, jonka työnhakija voi ansaita ilman, että se vaikuttaa hänen työttömyysetuuteensa.
Myös liikkuvuusavustusta koskeva määräaikainen helpotus jatkuu kesäkuun loppuun saakka. Avustusta voi saada työttömyysturvaan oikeutettu henkilö, joka ottaa vastaan kaukana asuinpaikastaan sijaitsevan työn tai joka muuttaa vastaavalta etäisyydeltä työn takia. Koronaepidemian aikana avustuksen edellytyksenä on kokopäivätyönkin osalta yli kaksi tuntia kestävä päivittäinen työmatka aiemman kolmen tunnin sijaan.
Työttömyysturvan maksamista koskevia helpotuksia jatketaan niin ikään kesäkuun 2021 loppuun asti. Työttömyyskassa tai Kela voi maksaa hakijalle osan työttömyysetuudesta enintään kuuden kuukauden ajan ennakkona, ennen kuin se tekee päätöksen. Aiemmin ennakkona on voitu maksaa tukea kahdelta kuukaudelta. Työttömyysetuutta pitää kuitenkin edelleen hakea jokaiselle jaksolle.
Myös sovitellun työttömyysetuuden laskennan helpotus jatkuu 30.6.2021 saakka. Sovittelussa ei käytetä niin sanottua erityistä sovittelujaksoa eikä siihen liittyvää laskennallista tuloa. Myös yritystulojen sovittelua yrittäjän omaan ilmoitukseen perustuen jatketaan.
Yrittäjien ja freelancereiden laajennettu mahdollisuus saada työttömyysturvaa jatkuu sekin kesäkuun 2021 loppuun saakka. Jos heidän päätoiminen työskentelynsä päättyy tai toimeentulonsa heikentyy koronavirusepidemian vuoksi, he voivat hakea Kelalta työmarkkinatukea ilman vaatimusta yritystoiminnan lopettamisesta.