Liittokokousarvonnan voittajat lähtevät jääkiekon MM-kisoihin
Teollisuusliiton Dream Team jääkiekon MM-kisojen 23.5. Tampereella pelattavaan Suomi–Tanska-otteluun on valittu. Joukkueen muodostavat Tuomo Heikkinen Lahdesta, Sixten Krook Forsbystä, Kalle Vanhapelto Sodankylästä, Mika Närhi Vesangalta, Jonny Ahlfors Karjaalta ja Petri Somppi Isokylästä. Heistä jokainen saa tuoda otteluun tunnelman täydentämiseksi myös seuralaisen mukanaan.
Tampereen areenassa aitiopaikoilta katsomo- ja kannustustoimintaan keskittyvän joukkueen kokoaminen oli kisaisäntä Arto Heleniuksen mukaan odotettua vaativampi urakka.
– Olimme ehkä hieman optimisteja, kun ajattelimme, että asia on sillä selvä, että toteutamme yhden arvonnan kaikkien liittokokouksessa äänestäneiden kesken. No, tietty ajankohta ei aivan jokaisen kalenteriin ymmärrettävistä syistä sopinut, joten jatkoimme valintojen tekemistä uusilla arvonnoilla.
– Aikansa siinä meni, että saimme jokaisen pelipaikan täytettyä, mutta nyt meillä on erinomainen joukkue koossa. Tavoitteemme on kannustaa Suomi voittoon, Helenius toteaa.
Jääkiekon MM-kisojen VIP-pakettien arvontaan osallistuivat kaikki Teollisuusliiton liittokokousvaaleissa äänestäneet liiton jäsenet. Kiitos kaikille äänestäneille!