Teollisuusliitto vaatii matkakuluvähennyksen heikennysten perumista
Teollisuusliitto vaatii Petteri Orpon hallitusta perumaan päätöksensä matkakuluvähennyksen heikentämisestä. Liitto katsoo, että vuodelle 2023 tehtyjä määräaikaisia korotuksia matkakuluvähennykseen olisi myös syytä jatkaa. Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen edellyttää asiasta päätöksiä jo ensi viikolla hallituksen budjettiriihestä.
– Oman auton käyttö työmatkoihin on suurelle joukolle suomalaisia välttämättömyys. Tehokkain tapa tukea näiden ihmisten työssäkäyntiä on verotuksen kautta tehtävä matkakuluvähennys. Nyt näyttää siltä, että erityisesti teollisuuden työntekijät joutuvat Orpon hallituksen päätösten maksumiehiksi.
– Hallituksen on peruttava matkakuluvähennyksen heikennys ja jatkettava määräaikaisia korotuksia ensi vuodelle. Muuten työssäkäynnin kustannukset kasvavat. Päätöksiä on tehtävä jo ensi viikolla budjettiriihessä, sanoo Lehtonen.
Teollisuusliitto on tutkinut työssäkäyvien jäsentensä kodin ja työpaikan välistä työmatkaliikennettä vuoden 2020 jäsenpaneelille tehdyllä kyselyllä. Jäsenpaneelin tulosten perusteella ylivoimaisesti suurin osa Teollisuusliiton jäsenistä, 62 prosenttia, kulkee työmatkat säännöllisesti omalla autollaan. Jäsenistä jopa 81 prosenttia käyttää omaa autoa ainakin satunnaisesti työmatkoihinsa. Teollisuusliitossa on noin 200 000 jäsentä.
– Tehtaat ja teolliset laitokset sijaitsevat pitkälti keskusten ja asuintaajamien ulkopuolella. Teollisuuden työntekijöillä ei usein ole muuta vaihtoehtoa kuin käyttää omaa autoa työmatkoihin. Tämä on kylmä fakta, joka ei muuksi muutu. Vaihtoehtona on ryhtyä sijoittamaan metallipajoja, sahoja ja kemiallisia laitoksia keskustan kuppiloiden ja kahviloiden viereen, Lehtonen päättää.
Vuosina 2022–2023 matkakuluja on voinut vähentää verotuksessa enintään 8 400 euroa, mutta nyt enimmäismäärä pienenee 7 000 euroon. Orpon hallitus aikoo myös vuoden 2024 alusta korottaa matkakuluvähennyksen omavastuuta asteittain 900 euroon nykyisestä 750 eurosta. Lisäksi määräaikaiset matkakuluvähennyksen korotukset päättyvät.
Lisätietoja
Turja Lehtonen
Varapuheenjohtaja, Teollisuusliitto
0400 535 616