4. Ihmettelen miten voi jaksaa

Jaksamisen ja voimaantumisen resepti on kullakin omansa. Elämän mukavat asiat kannattelevat päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Nelikymppinen naisjäsen kiteyttää voimanlähteenään olevan ”sopivan viileä ilma, omat koirat, puolison halaus, tilipäivä, hyvä itsetehty ruoka” (N 1975 puu). Viisikymppinen miesjäsen toteaa, että ”nukun hyvin, että jaksaa työelämässä, ja ulkoilen, että jaksaa vielä vapaa ajalla (M 1967 tekno).

Jäsenkyselyssä tiedusteltiin, mikä auttaa liitonmiehiä ja -naisia jaksamaan. Vastauksissa kerrotaan itselle rakkaista asioista: Ystävät, perhe ja puoliso auttavat jaksamaan, lapset ja lapsenlapset tuovat valoa elämään. Stressi ja väsymys purkautuvat liikunnalla, luonnossa ja lemmikkien kanssa. Sanapilveen on poimittu yleisimmät asiat 4 906 jäsenen vastauksesta.

Monia auttaa myönteinen asenne tekemiseen ja ylipäätään olemiseen. Elämästä löytyy aina mukavia kiinnekohtia, vaikka jotkut asiat hiertäisivätkin. Metallialalla työskentelevä kolmikymppinen isä kertoo: ”Perhe ja lapset. Vuorokaverit ja huumorin heitto töissä. Tietenkin ajatus siitä, että haluan pitää kiinni siitä, mitä olen jo saavuttanut. Arjessa jaksaminen on vähän niin ja näin sairauden ja väsymyksen vuoksi” (M 1987 tekno).

Monilla liitonmiehillä ja -naisilla ei ole mitään hätää, työt maittavat ja elämä jaksaa kantaa. Jaksaminen ei näin ollen tarkoita kaikille samaa tai edellytä kamppailua. Osalle jaksamista koettelee toimeentulo ja pärjääminen. Sinnittelemään joutuvat ne, joiden talous on sekaisin ja joilla ongelmat kasaantuvat.

Jotkut taas työ on uuvuttanut. Jo yli 30 vuoden työuran tehnyt viisikymppinen toteaa: ”Ihmettelen miten voi jaksaa” (M 1969 tekno). Hän kokee metallialan työnsä raskaaksi ja miettii, miten tulee selviämään edessä olevista 17 työvuodesta. Onneksi on loma.

Toimeentulosta ja jaksamisesta kysymällä on haluttu tietää, miten teollisuusliittolaisen arki sujuu ja miten työelämä maittaa. Tämä auttaa Teollisuusliittoa työssä jäsentensä hyväksi. Sillä kuten tutkija Tapio Bergholm on todentanut, sosiaalipoliittiset kysymykset ovat vahvasti sidoksissa työmarkkinakysymyksiin.

Tulot ja ne menot

Tilastokeskuksen tulonjakotilastosta (2019) selviää, että Suomessa kaikkein pienimmät vuositulot ovat työntekijäammateissa työskentelevillä. Heidän niin sanottu mediaanitulonsa oli 24 800 euroa vuonna 2018. Tämä mediaanitulo on kaikkien duunaripalkkojen keskiluku. Ylipäätään työläisammateissa toimivien keskiarvoa laskevat matalapalkka-alat ja määräaikaisen ja osa-aikaisen työn teettäminen.

Vuonna 2019 teollisuusliittolaisten kuukausipalkan keskiarvo on 2 800 euron tietämillä. Kuukausiansion suuruus riippuu alasta, palkkarakenteesta, työtehtävän vaativuudesta, työaikamuodosta ja työn luonteesta. Siksi teollisuusliittolaisten palkkahaitari on suuri. Matalapalkkaisimmilla aloilla kuukausiansiot jäävät 2 000 euroon. Kaikkein vaativimmissa teollisuuden ammattitehtävissä tienistit nousevat selvästi kovemmiksi, jopa yli 3 500 euron. Näistä verottaja vie omansa.

Jäsenkyselyyn vastanneet teollisuusliittolaiset kertovat, että heillä pääosin menee taloudellisesti hyvin tai kohtalaisesti. Toimeentulosta kysyttiin siten, että jokainen sai itse arvioida tilannettaan. Rahasummia ei tiedusteltu, koska kyseessä ei ollut tulo- tai velkakysely. Kuvaavampaa on, jääkö rahaa riittävästi käyttöön tai jopa säästöön, meneekö kaikki tai velkaantuuko.

Jäsenkyselyn mukaan perheellisyys vaikuttaa merkittävästi toimeentuloon. Perheellisiä kaikista vastaajista oli vajaa puolet (45 %). Tuloksista selviää, että tulot riittävät ja rahaa säästyy eniten lapsettoman parin (60 %) ja yksinasuvien (54 %) talouksissa. Lapsiperheiden ja yksinhuoltajien talouksissa raha on tiukemmalla ja säästöön jää selvästi harvemmalla.

Heikoin tilanne on niissä talouksissa, joissa ei ole palkansaajia. Työttömyyden kohtaaminen tarkoittaa melkoista tulonlaskua. Ensimmäistä kertaa työttömäksi joutunut miesjäsen kertoo: ”Liitonmaksuja olen maksanut aina. (…) Liiton päivärahat eivät riitä arjenpyörittämiseen, mitä en voi käsittää. Ei pysty ylläpitämään saavutettua elämän tasoa ja laatua” (M 1973 tekno). Samoin eläke, opiskelu tai pidempi sairausloma pudottavat tulotasoa selvästi. Etenkin, jos asuu yksin tai puoliso on pienituloinen.

Asuminen on kallista

Suomalaisilla suurin menoerä on asuminen. Nuoret asuvat muita yleisemmin vuokralla. Työn ja parisuhteen vakiintuminen sekä perheellistyminen lisäävät omistusasumista. Asuntolaina voi olla pirullinen menoerä, mutta toisaalta sillä on puolensa:

Työttömäksi juuri jäänyt jäsen kuvaa omakotitalossa asuvan perheensä muuttunutta tilannetta: ”En saa asumistukea, kuitenkin jos asuisin vuokralla, ni saisin Kelan laskureiden mukaan noin 150 euroa tukea. Elämä on paskaa!” (M 1972 erityis). Jos asuminen vie kohtuuttomasti käteen jäävistä tuloista, on mahdollista hakea Kelasta yleistä asumistukea. Jäsenkyselyyn vastanneista 4,5 prosenttia kertoo saavansa sitä. Elämäntilanne, asuinpaikkakunta, talouden koko ja monet muut asiat vaikuttavat siihen, kuinka suuriksi asumiskulut nousevat. Ne myös vaikuttavat siihen, miten Kelasta saa tukea.

Tulot riittävät ja jää säästöön

Kyselyyn vastanneista kolmasosa (35 %) kertoi, että ansiotulot riittävät hyvin menoihin. Niin ikään kolmannes (34 %) vastaajista toteaa, että pystyy säästämään osan palkastaan. Noin puolet on vastannut molempiin kyllä. Vastaajista miehet (54 %) ja naiset (50 %) tulevat toimeen lähes yhtä hyvin.

Teollisuusliiton jäsenkyselyyn vastanneista huima enemmistö (92 %) teki työtä kokoaikaisesti pysyvissä työsuhteissa. Vakaa työtilanne mahdollistaa parhaiten elämän suunnittelun ja pitkäjänteisten tavoitteiden toteutuksen.

Ylipäätään hätä ei iske, kun laskut saa maksettua ajoissa, jääkaapissa on ruokaa ja muutkin kulut hoituvat. Itselle ja perheelle voi fiksusti järjestää vapaa- ja lepoaikaa. Kuten jotkut kätevät emännät, jotka eivät tee kaikkea itse:

Sinnittelyä vähällä tai velaksi

”Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot, sillä periaatteella menty, ja mentävä”, toteaa vanhempi naisjäsen (N 1959 puu). Elintaso sopeuttaminen tuloihin voi olla tosi vaikeaa, jos on pienituloinen. Monet liittolaiset sinnittelevät:

Silloin, kun paukkuu punaiselle, eletään tavalla tai toisella velaksi. Jäsenkyselyyn vastanneista 5,5 prosenttia joutuu lainaamaan ja elämään velkarahalla. Kaikkiaan 6 prosenttia on menettänyt luottotietonsa. Asiakastiedon maksuhäiriörekisteri (2020) kertoo, että suomalaisista yli 18-vuotiaista peräti 8,5 prosentilla on maksuhäiriömerkintä.

Velkaantuneet jäsenet kertovat tilanteestaan: ”Parasta olisi, jos velkajärjestely olisi luottotiedottomalle helpompi. Keveintäsi omaa jaksamista” (N 1979 kemia) ja ”Kesällä, kun ulosotto loppuu, pääsen kipuamaan köyhyysrajan yläpuolelle” (M 1984 tekno).

Kaikki pienituloiset eivät saa Kelan toimeentulotukea tai asumistukea. Tämä johtuu siitä, ettei kaikkia menoja lasketa kuluiksi. Ulosottokulut kuitenkin huomioidaan perustoimeentulotukea myönnettäessä.

Pienituloisuus

Tilastokeskus määrittelee vuosittain pienituloisuusrajan talouden koon perusteella. Esimerkiksi pari vuotta sitten yhden hengen talouden pienituloisuusraja oli noin 15 000 euroa vuodessa, yhden lapsen yksinhuoltajatalouden vajaat 19 000 euroa vuodessa ja kahden aikuisen talouden vajaat 22 000 euroa vuodessa. Vuonna 2018 Suomessa pienituloisia oli 640 000.

Suomalaisten pienituloisuuteen vaikuttaa Tilastokeskuksen mukaan ammattialan lisäksi ikä ja elämänvaihe. Eniten pienituloisia on 18–24-vuotiaissa ja yli 75-vuotiaissa.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kiteyttää pienituloisuuden tarkoittavan euromäärien lisäksi muutakin. Nimittäin sitä, että pienituloiselle ”pienikin muutos parempaan tai huonompaan on todella merkityksellinen, jopa ratkaiseva”. Tämä Hiilamon ajatus on totinen tosi. Jos joutuu hankkimaan uudet talvikengät rikkinäisten tilalle, pienituloiselle nousee kylmä hiki:

Teollisuusliiton jäsenkyselystä selviää, että työttömyys, osa-aikainen ja määräaikainen työ lisäävät pienituloisuutta ja riskiä toimeentulo-ongelmiin. Nuoremmilla 18–35-vuotiailla on enemmän rahavaikeuksia kuin vanhemmilla jäsenillä. Juuri tämä on olennaista, kun puhutaan pienituloisuudesta: liikkumavaraa ei taloudellisten resurssien osalta ole senttiäkään. Toivo huolettomammasta arjesta ei kaikilla toteudu: ”Selviäisin paremmin, jos edes joskus olisi ylimääräistä rahaa. Jatkuva niukkuus ahdistaa.” (M 1971 tekno)

Pakko jaksaa, maksaa ja nauraa

Monelle duunarille arjessa jaksaminen on pakko, jotta toimeentulon lisäksi säilyttää itsetuntonsa. Tietty työväenluokkainen pärjäämispuhe nousee esiin jäsenkyselyyn osallistuneiden vastauksista. Usea sanoo selviävänsä, koska ”luonne on kova” tai on vaan pakko.

Työväenluokalle työnteko tarkoittaa säällisyyttä ja kunnollisuutta, omillaan toimeen tuloa. Silloin ei ole vara itkeskellä turhista: ”On vaan jaksettava ja selviydyttävä” (M 1978 kemia) ja ”Ei ole muutakaan vaihtoehtoa kuin pakko” (N 1985 erityis), ”Se on vaan pakko selvitä” (M 1973 tekno) ja ”Köyhän on pakko jaksaa, vaikkei jaksaiskaan.” (M 1973 puu). Pakon syy on raha. Tämän hyväksymisessä auttaa suhteellisuudentaju: ”Eletty elämä. Ei tule maailmanloppua, jos kynsi katkeaa” (N 1970 tekno).

Työväenluokalla ei ole vaihtoehtoja. Parempaa ei juuri ole tiedossa, ellei lottovoitto iske kohdalle. Omillaan selviämisen pakko liittyy pelkoon työn menettämisestä. Kolmikymppinen jäsen toteaa: ”En vaan halua olla työtön, se motivoi minua jatkamaan” (N 1985 kemia). Työttömäksi jääminen vie toimeentulon lisäksi työyhteisön sekä pahimmassa tapauksessa itsekunnioituksen.

Työväenluokkaiseen tapaan jotkut hakevat apua jaksamiseensa perinteisesti: ”Kaverit ja kalja” (N 1982 erityis) ja ”Jaloviina ja ymmärtävä muija” (M 1974 puu). Sellainen hetken unohdus. Oikeasti työväki saa supervoimia ”kovasta” tai ”rankasta” huumorista.

Työväenluokkaiseen mustaan huumoriin turvaudutaan ”koska muuta ei voi” (N 1978 erityis) tai ”kun itku ei tunnu auttavan” (M 1969 kemia). On voimaannuttavaa sanoa nasevasti, sillä tyly tyyli on taitolaji. On vapauttavaa nauraa porukalla herrojen metkuille, eliitille, pöljälle politiikalle, työpaikan sattumuksille ja arjen karuudelle. Työporukassa huumori voi kukkia, jollei se känny itseen päin.

Sukupolvien kysymys

Elämä voi vuosien mittaan voi koetella. Aika yllättäen ja lujasti iskevät avioero, läheisen kuolema, vakava sairaus tai työttömyys. Ongelmia voi alkaa kiertyä juuri näistä syistä, etenkin, jos tilanne pitkittyy. Monesti nämä elämää hankaloittavat asiat kasautuvat yhdelle ihmiselle tai perheelle. Tämä tarkoittaa sitä, että on kohtuuttomasti vaikeuksia pärjätä.

Kasautuminen voi tarkoittaa myös sitä, että 1990-luvun alun ”lama-ajan lapset” kokivat talouden romahduksen ja sen seuraukset. Niitä kokemuksia he kantavat mukanaan. Kasautuminen voi olla myös ylisukupolvista, jolla tarkoitetaan sitä, että hyväosaisuus ja huono-osaisuus ikään kuin periytyvät vanhemmilta lapsille. Tällöin elämänkulkuun vaikuttavat yhteiskunnan rakenteelliset tekijät, jotka tuottavat hyvinvointia tai pahoinvointia.

Vaikeudet vetävät mielen matalaksi. Jotkut 36-vuotiaat teollisuusliittolaiset kertovat suoraan, että elämä ei kaikilla ole kunnossa: ”Selviän huonosti. En jaksa” (M 1987 tekno), ”En oikein tiedä selviänkö pidemmän päälle” (N 1995 puu) ja ”Hädin tuskin selviän, ilotonta rutiinia” (M 1992 kemia). Lohdutonta.

Toisaalta juuri nuoremmat jäsenet myös kertovat, että ovat hakeneet ja saaneet apua tilanteensa mielenterveyspalveluista. Kemiallista toppatakkia ei juurikaan tarvita, kun saatavilla on ”Terapia ja punk rock!” (M 1980 kemia) ja ”Psykoterapia ja äiti” (N 1996 erityis). On hieno huomata, että valoa on näkyvissä!

Sukupolvien välillä on muitakin eroja. On tiedossa, että nykyiset työikäiset eivät välttämättä saavuta samaa elintasoa kuin vanhempansa. Näin ollen toive siitä, että jälkikasvulla asiat olisivat paremmin, ei välttämättä toteudu. Monen kohdalla vain perintö voi kohentaa taloustilanteen: ”Omalla työlläni tämä ei olisi ollut mahdollista” (N 1966 erityis).

Monella työikäisellä voivat taloudelliset paineet hellittää, jos kulut jaetaan oman perheen kesken. Silloin ei joko haeta tai saada apua hyvinvointivaltion tukiverkoista. Nuorimmat kertovat läheisten tuesta: ”perheestä, joka tsemppaa ja tukee taloudellisesti minua ja tyttöystävääni” (M 1996 kemia) ja ”Jouduin perheeltä pyytämään rahaa, jotta sain vuokra-asunnon takuut maksettua” (M 1987 erityis).

Erilaisten yhteiskunnan tukitoimien tarkoituksena on taata hyvä elämä mahdollisimman monelle. Perinteisesti on pyritty tasaamaan tuloeroja verotuksen ja tulonsiirtojen avulla. Läheisten apuun turvautuminen kertoo tarinaansa siitä, että suomalainen hyvinvointivaltio on mennyt rikki. Asenteet ovat koventuneet ja eriarvoisuus lisääntynyt, kun liian monen on koetettava pärjätä omillaan tai läheistensä tuella.