Enemmän kuin numero tilastoissa –
Jäsentutkimus 2020

6. Liian monta muuttoa takana

Maailmanlaajuisena trendinä on viimeisen vuosikymmenen aikana ollut kaupungistuminen. Maaseutu on tyhjentynyt maassa kuin maassa. Suomessa kaupungistuminen ja siihen liittyvä rakennemuutos näkyvät siten, että väestö muuttaa joko etelän ja lännen kasvukeskuksiin tai maakuntakeskuksiin. Väestötutkimusten mukaan pääkaupunkiseutu, Turku ja Tampere ovat kasvukeskuksia vielä tulevinakin vuosikymmeninä.

Jäsenkyselyssä tiedusteltiin, onko muuttanut työn perässä tai työskenteleekö pysyvämmin toisella paikkakunnalla. Jäsenkyselyyn vastanneista (N=12 991) noin 11 prosenttia (n=1 394) kertoo muuttaneensa työn vuoksi. Lisäksi yli 6 prosenttia vastanneista on harkinnut paikkakunnan vaihtoa työn vuoksi.

Jos työ ei ole omaa ammattitaitoa vastaavaa, työehdot huonot tai muuten työ ei juuri siinä työpaikassa maita, voi maisemanvaihto olla edessä. Jarruttavia tekijöitä on toki muitakin kuin mieluisan työn saaminen. Jäsenkyselyyn vastanneet kertovat esteitä muuttamiselle olevan etenkin perheeseen (60 %) ja asuntoon (50 %) liittyvät syyt. Harrastukset (16 %) ja taloudelliset syyt (10 %) vaikuttavat jossakin määrin asuinpaikan vaihtointoon.

Kaikista työn perässä muuttoa koskevaan kysymykseen vastanneista selvä enemmistö (81 %) ei ole muuttanut työn perässä pois kotipaikkakunnaltaan. Tämä selittyy pitkälti sillä, että jäsenkyselyyn osallistuneista huomattavan monella (92 %) on vakituinen työpaikka, joka kiinnittää paikoilleen siinä missä perhe ja asuntokin. Ja toki moni käy työssä lähialueella ilman, että harkitsisi muuttavansa työpaikkakunnalle.

Kasvukeskukset vetävät nuoria

Etenkin nuoremmat jäsenkyselyyn vastanneet ovat olleet valmiita liikkumaan työn perässä. Elämäntilanne ei vielä ehkä ole vakiintunut, joten mahdollisuus liikkuvuuteen on erilainen kuin perheellisillä ja asunnonomistajilla. Jäsenkyselyn mukaan yleisimmin kotipaikkaansa ovat vaihtaneet alle 36-vuotiaat, ammatillisesti koulutetut, metalliteollisuuden aloilla työskentelevät miehet.

Nuorten muutto työn perässä kohti suurimpia kaupunkeja liittyy myös työsuhteiden pituuteen. Teollisuusliiton aloilla teetetään vuokra- ja pätkätyötä eniten nuorilla työntekijöillä. Nuoret ovat paineesta tai innolla vaihtaneet asuinpaikkaa jopa niin usein, että on voinut iskeä muuttoväsymys. Tämä näkyy vastauksissa avokysymykseen, mikä on muuttamisen esteenä:

Muuttoväsymyksen lisäksi kotipaikan vaihtaminen tietää myös rahankulua. Etenkin jos muutetaan suurempiin kaupunkeihin, elinkustannukset kasvavat. Kaupungistumisen yhtenä seurauksena onkin se, että asuntojen ostohinnat ja vuokrat ovat nousseet kasvukeskuksissa. Tämä asettaa reunaehtoja muuttamiselle, kuten Keski-Suomessa asuva kolmekymppinen toteaa: ”Palkka ei nouse tarpeeksi, vaikka siirtyisin kaupunkiin” (M 1982 tekno).

Kotipaikan vaihto voi tarkoittaa muuttoa kunnan sisällä, siirtymistä naapurikuntaan tai sitten kauemmas. Uudellamaalla asuva kertoo muuttaneensa naapurikaupunkiin ”halvempien omakotitalojen vuoksi” (M 1987 tekno), vaikka muuten olisi halunnut asettua paikoilleen entiseen kotikuntaansa. Hän toteaa, että ”työpaikka sattuu nyt samalla olemaan samalla paikkakunnalla” kuin uusi koti. Monikaan ei välttämättä ole valmis lähtemään kotiseudulta kovin pitkälle, kuten jäsentutkimuksen viidennessä luvussa kävi ilmi.

Yleisempi kaupungistumiskehitys näkyy jäsenkyselyssä: kaikkiaan teollisuusliittolaisten muutoista noin puolet (48 %) tarkoittaa muuttoa kaupunkiin. Muutto isompien kaupunkien sisällä tai niiden välillä on ollut yleisintä (34 %). Jäsenkyselyn tuloksista selviää lisäksi, että maaseudulta kaupunkeihin on siirtynyt kaikista muuttaneista reilu kuudesosa (13 %). Noin prosentti (1 %) vastaajista on muuttanut ulkomailta, ja silloin pääasiassa kaupunkeihin, ei juuri muualle. Maan sisällä muutettiin yhtä yleisesti kaupunkien ja taajamakuntien välillä.

Kuva havainnollistaa työn perässä tapahtuvaa muuttoliikettä kaupunkimaisten, taajaan asuttujen ja maaseutumaisten kuntien sisällä ja niiden välillä. Prosenttiluku kertoo osuuden kaikista muutoista. Suorat nuolet kertovat, moniko on muuttanut erilaisten kuntien välillä. Ympyränuolet puolestaan kuvaavat jäsenten tekemiä muuttoa kuntatyypin sisällä.

Suunta kohti länttä ja etelää

Suomalaisia koskevien tutkimusten mukaan tavallisimmin kotipaikkaa vaihdetaan Pohjois- ja Itä-Suomessa. Teollisuusliiton jäsentutkimus kertoo, että teollisuusliittolaisilla suunta on sama kuin 2000-luvulla koko maan väestön tasolla: idästä ja pohjoisesta siirrytään asumaan ja tekemään töitä länteen ja etelään.

Rakennemuutos näkyy ja vaikuttaa monella tavalla. Kun työpaikat katoavat ja työikäinen väestö muuttaa pois, laskevat myös kuntaverotulot ja valtionosuudet. Talouden alamäki tuottaa kuntatasolla monenlaisia hankaluuksia rakennemuutoskunnissa. Työttömyys kasvaa, väestö ikääntyy, eikä uusia kuntalaisia tule tai synny. Tämä tarkoittaa, että huoltosuhde vinoutuu ja kuntataloudet ovat lujilla. Osin näistä syistä kuntaliitokset ovat yleistyneet.

Yleisimmin teollisuusliittolaiset muuttavat pois kuihtuvista teollisuuspaikkakunnista ja maaseutukunnista. Etelä-Karjalassa asuva toteaa päätöksiinsä vaikuttavan sen, että hänellä on ”työpaikka ns. kuolevassa kaupungissa” (M 1977 tekno). Keski-Suomessa asuva kertoo kotikuntansa olevan ”muuttotappiopaikkakunta” (M 1981 kemia), josta nuoret, työt ja palvelut katoavat vähitellen. Tällaisissa kunnissa asuminen voi pistää miettimään muuttoa muualle, jopa toiselle puolella maata.

Karttakuvasta selviää, miten teollisuusliiton jäsenet ovat muuttaneet maakunnasta toiseen työn perässä. Muuttovoittoiset maakunnat ovat niitä, joihin muutetaan enemmän kuin niistä muutetaan pois. Eniten teollisuusliittolaiset muuttavat Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan maakuntiin, joissa sijaitsee useita metalliteollisuuden keskittymiä. Muuttotappiosta kärsivät maakunnat ovat niitä, joissa poismuuttajia on enemmän kuin tulijoita. Eniten liiton jäsenet lähtevät pois Lapin maakunnasta.

Seutukuntatasolla koko Suomen väestön muuttoliikettä mitataan nettomuuttona henkilömäärissä. Jo vuosina 2010–2016 muuttoliiketutkimuksen mukaan Helsingin seutukunta oli selvästi muuttovoittoisin: asukasmäärä kasvoi peräti 30 769 hengellä. Toiseksi suurin oli Tampereen seutukunta (nettomuutto +13 815) ja kolmas Turun seutukunta (+7 014). Kaikkein syvimmin muuttotappio kouraisi Kemi-Tornion seutukuntaa (-3 628). Pois muutettiin urakalla myös Kotka-Haminan ja Kouvolan seutukunnista (yhteensä -4 865).

Jäsenkyselyyn vastanneet kertovat muuttamiseen liittyvistä taloudellisista riskeistä. Erityisesti huolettaa asuminen. Esimerkiksi Savossa asuva kertoo, että ”velkaa on paljon, eikä asunto kata velkaa, jos sen saisi myytyä” (M 1982 kemia). Päijät-Hämeessä asuva pohtii ja miettii: ”Saako asunnon vuokrattua tai myytyä? Kahden asunnon kustannukset olisivat liikaa” (M 1979 puu). Länsirannikon pikkukaupungissa asuva tarkastelee asiaa laajemmin ja kysyy, onko ”varaa lähteä muualle, jos talo on arvoton” (M 1958 tekno). Aiheellisia huolia jokaisella.

100 kilometriä rajapyykkinä

Työ, koti, ikääntyminen ja tottumus kiinnittävät duunarit paikoilleen. Muuttoa ei pidetä vaihtoehtona edes silloin, kun työt loppuvat ja edessä on lomautus tai irtisanominen. Moni etsii uutta työtä mieluimmin kotiseudulta; osa teollisuusliiton jäsenistä työskentelee aivan toisella alalla kuin mitä Teollisuusliitto edustaa. Työ voi olla esimerkiksi hoiva- tai rakennusalalla.

Kolmekymppinen jäsen toteaa: ”Kyllä työn pitää löytyä alueelta, missä asut tai kohtalaisen matkan päästä” (M 1985 tekno). Minkälainen matka on kohtuullinen, se riippuu monesta tekijästä. 100 kilometriä näyttää olevan monelle liikkuvuuteen liittyvälle asialle rajapyykki.

On hyvä, että koti ja työpaikka ovat kohtuullisella etäisyydellä toisistaan. Muuten arjesta voi tulla raskasta, jos aikaa kuluu paljon siirtymisiin paikasta toiseen. Työmatkoista ei tarkemmin kysytty jäsenkyselyssä, koska asiaa selvitettiin samaan aikaan Tekijä-lehden artikkeliin. Jäsenpaneelille tehdyssä kyselyssä 2 564 liiton jäsentä kertoi työmatkailustaan.

Teollisuusliittolaiset kertovat jäsenkyselyssä, että heidän työmatkansa voivat olla tosi pitkiä. Päivittäin ajetaan kauas työmaalle tai työmaa voi olla vaihtuva. Esimerkiksi Uudellamaalla asuva toteaa: ”Ei ole töitä muualla, muuten muuttaisin. 240 km on pitkä työmatka päivittäin” (M 1966 puu). Tästä kertyy yli 100 kilometriä suuntaansa. Hämeessä asuva käyttää päivittäiseen työmatkaansa kolme tuntia: ”Koti rakennettu sinne, minne haluan. Käyn töissä 80 km päässä. Työmatka 1,5 h/suunta” (N 1980 erityis). Työmatka voi olla pitkä ajallisesti, jos työmatkaliikenne ruuhkautuu tai julkisen liikenteen käyttö ei ole sujuvaa.

Sen sijaan, että liiton miehet ja naiset sahaisivat satoja kilometrejä päivittäin, monet ovat muuttaneet työn perässä. Jäsenkysely osoittaa, että alle 100 kilometrin etäisyydelle on asettunut selvästi yli puolet (65 %) kaikista muuttaneista. Tuo 100 kilometriä näyttää olevan monelle muullekin asialle rajapyykki.

Työasunto toisella paikkakunnalla

Yksi onnellinen kertoo, miten sydämenasiat vaikuttivat selvästi onnistuneeseen muuttoratkaisuun: ”Muutin 8 vuotta sitten naisen, en suinkaan työn takia. Työmatka on järkevämpää verotuksellisesti” (M 1964 tekno). Aina eivät tähdet asetu paikoilleen yhtä hienosti, vaan muutto saa odottaa. Joten vaikka koulutusta vastaavaa, paremmin palkattua tai muuten houkuttelevaa työtä löytyy kauempaa, ei aina haluta vaihtaa kotipaikkaa. Varsinaisen kodin ohella voi olla fiksuinta vuokrata työasunto työpaikkakunnalta.

Mikäli työmatka on yhteen suuntaan 100 kilometriä tai enemmän, voi mielessä käydä erillisen työasunnon hankkiminen työpaikkakunnalta. Jäsenkyselystä selviää, että toisella paikkakunnalla asuu työnsä vuoksi reilut kaksisataa teollisuusliittolaista (2 %). Heistä yksi, parikymppinen jäsen toteaa tämän olevan harkinnan tulosta: ”Tällä hetkellä asuminen kahdessa kohteessa tuntuu järkevimmältä vaihtoehdolta” (N 1998 kemia).

Työasunnon vuokrakuluista osan voi vähentää ansiotuloista verotuksessa. Tällöin työpaikan ja työasunnon pitää sijaita vähintään 100 kilometrin etäisyydellä vakituisesta asunnosta. Vuonna 2020 työasuntovähennys on 450 euroa kuukaudessa. Mutta vain silloin, jos 100 kilometrin etäisyyden lisäksi muutkin verottajan edellyttämät kriteerit toteutuvat.

Nelikymppinen liitonmies on miettinyt työasuntoasiaa. Pohdinnan tuloksesta hän toteaa: ”Ei ole varaa maksaa kahta asuntoa, vaikka saisi työn toiselta paikkakunnalta” (M 1975 kemia). Tämä on totta, jos työasuntovähennystä ei saa. Näin käy, jos vaikkapa asuu yksin. Verottajan katsannossa perheellisyys on ratkaiseva tekijä työasuntoa koskevien verovähennysten saamisessa.

Perheen virallisessa määritelmässä avioliitto ja alle 18-vuotiaat lapset ovat ratkaisevia asioita. Avoliitossa elävä lapseton pari ei ole perhe, mutta lapseton aviopari kylläkin. Jos avoparilla on yhteisiä lapsia, kyse on virallisesti perheestä. Vuonna 2019 Suomessa asui 1,2 miljoonaa aikuista yksin. Lisäksi lapsettomia avopareja on vuosi vuodelta enemmän. (Ks. Tilastokeskus 2020.)

Työmatkoista ja -asunnosta voi kertyä tuloverotuksessa vähennettävää matkakulujen kanssa aika lailla verotusvuoden aikana. Ne voivat olla hyviä porkkanoita työllistymiseen. Muista työllistymistä edistävistä tukimuodoista mainittakoon liikkuvuusavustus, jota on mahdollista anoa TE-palveluista, jos on ollut työttömänä kotipaikkakunnalla ja vastaanottaa työn toiselta paikkakunnalta.

Rakenteellinen työttömyys on esteenä monen työllistymiselle. Tällä tarkoitetaan sitä, että työttömänä olevien koulutus tai kokemus eivät kohtaa avointen työpaikkojen osaamistarpeita tai sitten sopivat työpaikat sijaitsevat liian kaukana. Työasuntovähennys ja työmatkavähennykset voivat olla kannuste, jotta voisi ottaa vastaan työtä kauempaakin. Työttömänä vastanneista oli jäsenkyselyn toteutushetkellä maaliskuussa 2020 yhteensä 1 367 jäsentä.

Liikkuvuus maasta toiseen

Kolmekymppisissä jäsenissä on myös heitä, joilla on intoa lähteä – ja vieläpä ulkomaille. Satakunnassa asuva toteaa, ettei muuttoa ”mikään estä” ja että hän on ”täysin valmis muuttamaan minne päin maailmaa tahansa” (M 1989 kemia). Ja vaikka Varsinais-Suomessa asuva huokaa ”täällä on hyvä olla” hän tuumaa, että siellä asumiselle ovat ”ulkomaat ainut vaihtoehto” (M 1986 tekno).

Vuonna 2019 ulkomaille muuttaneita teollisuusliittolaisia oli liiton jäsenrekisterin mukaan 27, ja heidän keski-ikänsä oli 36. Euroopan unionin maiden kansalaisille liikkuvuus on työntekijöiden perusoikeus. Liikkuvuus tarkoittaa sitä, että EU-kansalainen voi sen ihmeempiä selvityksiä työskennellä, opiskella tai oleskella toisessa EU-maassa enintään kolmen kuukauden ajan kerrallaan. Käytännössä aika voi olla pidempikin, jos piipahtaa välillä kotimaassa.

Osa asettuu Suomeen pysyvämmin. Teollisuusliiton jäseniksi on kuitenkin tultu ulkomailta suhteellisen vähän. Tämä selviää liiton jäsenrekisteristä, jossa kielikoodit kertovat määristä. Vuonna 2019 kaikkien liiton jäseneksi liittyneiden asiointikieleksi on merkitty muita kieliä kuin suomi tai ruotsi noin 500 jäsenelle (6 % uusista jäsenistä). Uusille jäsenille koodatuista kielistä yleisimmät olivat englanti, venäjä ja viro.

Monet maahan jääneet ja kansalaisuuden saaneet uussuomalaiset kertovat, että Suomi on hyvä paikka elää ja työskennellä. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa asuva kertoo työskentelevänsä eri paikkakunnalla kuin asuu ”I’m happy with it” (M 1984 tekno). Länsirannikolla asuva on kokenut muuton Suomeen ja paikan löytämisen melko raskaana. Uuden työn ja elämänvaiheen aloittaminen tarkoitti uusien ystävien ja läheisten löytämistä: ”Starting a new life in a different city all alone is challenging” (N 1990 tekno).

Erityisesti korkeakoulutetut ovat käyttäneet oikeuttaan liikkuvuuteen EU:n sisällä. Duunarien kohdalla tämä on ollut selvästi vähäisempää. Tälle on syynsä. Tarjolla olevat työt eivät välttämättä ole muissa maissa kotimaata parempia. Lähteminen muualle vaatii erilaisia resursseja, kuten kielitaitoa ja kykyä selvitä uudenlaisessa ympäristössä, jossa jugurttipurkki voi olla musta ja leipä vaaleaa höttöä. Uusien asioiden sietäminen on kova laji, mutta siihen tottuu.

Kotimaan keikkatöitä ja ulkomaan matkatöitä tekevät Teollisuusliittolaiset jossakin määrin. Riippuu tyystin toimialasta. Reissuhommista kerrotaan jäsentutkimuksessa esimerkiksi näin napakasti: ”Työt liikkuu, koti ei” (M 1963 tekno). Liiton naisten matkatyöt jäävät työtehtävän luonteen ja perhevastuun vuoksi vähemmälle. Ylipäätään monen teollisuusliittolaisen elämä on vahvasti kiinnittynyt kotipaikkaan, kuten jäsentutkimuksen viidennessä luvussa kerrottiin.