Perusduunari muiden joukossa –
Jäsentutkimus 2023

Työviikko venähti selvästi

Vuonna 2023 tyypillinen työviikko on puolelle (50 %) perusduunareista 35–40-tuntinen. Lähes yhtä moni (46 %) sanoo tavallisen työviikkonsa olevan yli 40-tuntinen. Erityisesti alkutuotannossa työviikot ovat pitkiä: viidesosalla (20 %) peräti yli 45-tuntisia. Tutkimukseen osallistuneista kuitenkin vain pieni osa (3,8 %) on alkutuotannon aloilta, joten tämä ei selitä työviikkojen pituuden kasvua.

Työviikon pituus tunteina (2020 ja 2023), %

Teollisuusliittolaiset tekivät vuonna 2023 selvästi enemmän työtunteja viikossa kuin kolme vuotta aiemmin.

Yli 40-tuntista viikkoa tekevien osuus on kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa. Muutos on merkittävä ja samansuuntainen miehillä ja naisilla sekä kaikissa ikäryhmissä. Lähes kymmenesosalla (8 %) teollisuusliittolaisista työviikko venyy yli 45 tunnin.

Vuonna 2023 miesjäsenistä noin puolet (48 %) tekee yli 40-tuntista työviikkoa, naisjäsenistä puolestaan selvästi harvempi (38 %). Tämä selittyy osin naisten perhevastuulla, jolloin kotityöt ja lasten hoitaminen ottavat aikaa. Tilastokeskuksen (2022) ajankäyttötutkimus kertoo, että Suomessa naiset käyttävät kotitöihin keskimäärin enemmän aikaa kuin miehet. Ansiotyöhön ja kotitöiden tekoon menevä yhteenlaskettu työaika on kuitenkin miehillä ja naisilla nykyisin melko sama. Tämä tarkoittaa, että miehet tekevät keskimäärin pidempää työpäivää.

Osa vuorotyötä tekevistä naisista ottaa kotityöt velvoitteena. Osa taas on vapaalla rennommin. Joiltakin jäävät kotityöt tekemättä, koska niille ei tunnu löytyvän aikaa.

”Vuorotyössä ei ole oikein koskaan vapaata. Vapaa menee toipumiseen esim. yövuorosta. Paljon vielä kotitöitä.” (N yli 55 kemia)
”Iltavuorosta tehtaalta kympin jälkeen kotiuduttua heitin jalat sohvalle, ah ’miitaim’.” (N 36–45 puu)
”Työpäivien päälle pakolliset kotityötkin jää aika usein väsymyksen vuoksi tekemättä. Jatkuvasti vaihtuvat vuorot pistää unirytmin sekaisin, vapaallakaan ei palaudu.” (N 36–45 kemia)

Työviikon pituus tunteina eri ikäryhmissä (2020 ja 2023), %

Teollisuusliittolaisista pisintä työviikkoa tekevät nuorimmat jäsenet: alle 36-vuotiaista yli puolella (55 %) työviikko ylittää 40 tunnin rajan. Yli 40-tuntiset työviikot ovat kuitenkin yleistyneet muissakin ikäryhmissä kolmen vuoden aikana. Näin ollen työpaikoilla työntekijät myös joustavat työajoistaan työnantajan niin vaatiessa – joskus aivan liikaakin. Kuten yli 55-vuotias metallimies asian ilmaisee: ”Työt lisääntyy koko ajan, vaikka tekijä vanhenee.”

Vuonna 2023 perusduunareiden tekemien työviikkojen keskimääräisessä pituudessa ei enää ole yhtä suurta eroa ikäryhmien välillä, kuin oli vielä kolme vuotta sitten. Ainoastaan yli 55-vuotiaista jäsenistä tekee selvästi harvempi (34 %) yli 40 tunnin työviikkoja. Muutos on heidänkin kohdallaan merkittävä: yli 40-tuntista työviikkoa tekee selvästi useampi ikääntynyt, kasvua kasvua on kolmessa vuodessa 20 prosenttiyksikköä.

Nykyisen työn luonne ja päätyön rinnalla tehtävä työ (2020 ja 2023), %

Viikonlopputyön yleistymisen lisäksi toinen iso yksittäinen muutos on kausityön osuuden tuplaantuminen (ks. 2. luku). Kausityö on yleisintä metsä-, maatalous- ja puutarha-aloilla. Muutos saattaa selittyä sillä, että vuonna 2020 jäsentutkimukseen vastanneiden joukossa oli pitkän työuran tehneitä metsäammattilaisia. Vuonna 2023 moni heistä oli jo eläkkeellä. Maatalous- ja puutarha-aloilla kausityöt ovat niin ikään pääsääntö, mutta ilmiö tunnetaan muillakin aloilla. Kemianteollisuudessa työskentelevä vanhempi naisjäsen kirjoittaa: ”Työ on kausipainotteista, ja silloin ajoittain todella kiireistä. Tuntuu, ettei työstä ehdi palautua vapailla.”

Työsuhteissa ei muutosta

Vuosien 2020–2023 aikana ovat muutokset teollisuusliittolaisten työmarkkina-asemassa ja työsuhteiden luonteessa olleet erittäin pieniä. Vakituisissa ja kokoaikaisissa työsuhteissa työskentelevien osuudet ovat hieman kasvaneet. Muutos on kolmessa vuodessa ollut 1–2 prosenttiyksikköä. Määräaikaisten kokopäiväisesti työskentelevien osuus on puolestaan vähentynyt hieman, 6 prosentista 4 prosenttiin.

Suurin muutos on tapahtunut työttömien määrässä. Vuonna 2020 jäsenistä oli työttömänä joka kymmenes (10,2 %). Kolme vuotta myöhemmin osuus oli selvästi pienempi (6,9 %). Lomautettuna olevien osuus oli molempina ajankohtina vähäinen (2,2 %). Nämä luvut kertovat yleisempääkin tarinaa työllisyystilanteen paranemisesta viime vuosien aikana.

Jäsenten työsuhteiden määrässä ei ole havaittavissa erityisiä muutoksia. Tilanne vaikuttaa melkoisen vakaalta. Työsuhteiden määrä kuitenkin korreloi vahvasti perusduunarin iän kanssa: mitä nuorempi työntekijä, sitä useampi työsuhde – ja mitä vanhempi työntekijä, sitä harvempi työsuhde. Viimeisen kolmen vuoden aikana alle 36-vuotiaista on usealla (41 %) ollut 5–10 työsuhdetta ja pienellä osalla tätäkin enemmän.

Työsuhteiden lukumäärä kolmen viimeisen vuoden aikana (2020 ja 2023), %

Yhdessä ja samassa työsuhteessa viimeisten kolmen vuoden aikana työskennelleiden osuus on pysynyt samalla tasolla. Samana ovat pysyneet myös useampia työsuhteita tehneiden osuudet. Kun tarkastellaan työttömien tilannetta viime vuosien ajalta, niin pitkäaikaistyöttömien määrä on pysytellyt 1,4–1,5 prosentin tuntumassa. Tästä voi päätellä, että enin osa vastaushetkellä työttömänä olleista on tehnyt jotakin palkkatyötä viimeisten vuosien aikana.

Vuoden 2023 tuloksista selviää, että työttömillä on ollut viimeisten kolmen vuoden aikana töitä: usealla on ollut yksi työsuhde (42 %) ja yhtä usealla kaksi (41 %). Tulokset kertovat myös, että jos perusduunarilla on ollut useampia työsuhteita vuoden 2020 jälkeen, hän on myös muuttanut muita useammin työn perässä tai hänellä on työasunto työpaikkakunnalla.

Nykyisen päätyön alkamisvuosi (2020 ja 2023), %

Jäsentutkimuksissa kysyttiin nykyisen päätyön työsuhteen alkamisvuotta. Tulosten perusteella yli 20 vuoden työsuhteet ovat harvinaistuneet. Vuoden 2020 kyselyssä neljäsosa (27 %) jäsenistä työskenteli työsuhteessa, joka oli alkanut ennen vuotta 2000. Vuonna 2023 osuus oli pudonnut 19 prosenttiin. Tämä selittyy sillä, että osa on kyselyiden välillä jäänyt eläkkeelle, vaihtanut alaa tai jättänyt vastaamatta jäsentutkimukseen.

Työelämässä olevat eivät ole keskimäärin aivan yhtä pitkään olleet työsuhteessa yhteen työnantajaan. Vuonna 2023 puolella vastanneista (49 %) nykyinen työsuhde oli alkanut vuosien 2015–2020 aikana. Neljäsosalla (24 %) työsuhde oli melkoisen tuore eli solmittu vuosina 2020–2023.

Työpaikasta toiseen

Aikomus vaihtaa työpaikkaa on yleisintä erityisesti pienemmillä sopimusaloilla, eikä niinkään suuremmilla teollisuudenaloilla. Etenkin palvelullisilla aloilla työpaikan vaihto tuntuu monesta ajankohtaiselta. Tätä voi selittää ensinnäkin nuorten jäsenten suhteellisen suuri osuus näillä aloilla. Toinen syy löytyy palvelullisten alojen luonteesta: näillä aloilla ovat yleisiä epätyypilliset työsuhteet eli osa-aikainen, määräaikainen ja vuokratyö. Lisäksi työt ovat usein raskaita, kuten esimerkiksi pesuloissa, rengasalalla ja jakelualoilla. Monilla näistä aloista työntekijöiden vaihtuvuus onkin suurta.

Yleisimmät syyt sille, että aikoo pistää työpaikan vaihtoon, ovat säilyneet samoina. Kolmen kärki työpaikan vaihtamisen tarpeelle on: parempi palkka, mielekkäämpi työ ja kehno johtaminen. Muutos kahden jäsentutkimuksen tuloksissa on suurin, kun toiveissa on parempi palkka ja enemmän vapaa-aikaa.

Painetta työpaikan vaihtoaikeille vuonna 2023 tuo huono esimiestyö enemmän kuin kolme vuotta aiemmin. Oma jaksaminen ja terveydentila eivät näytä olevan työpaikan vaihtoaikeiden syynä enää yhtä yleisesti kuin vuonna 2020.

Aikeet vaihtaa työpaikkaa viimeisten 12 kuukauden aikana (2020 ja 2023), %

Syyt aikeisiin vaihtaa työpaikkaa (2020 ja 2023), %

Työmatkan pituus (20 %) oli vuoden 2023 kyselylomakkeeseen tehty lisävaihtoehto, jota ei ensimmäisessä jäsentutkimuksessa ollut. Näin kommentoi työmatkan ja työstä saatavan palkan suhdetta alle 36-vuotias puutuotealan miesjäsen: ”Pitäisi kulkea toisella paikkakunnalla töissä, mutta valtavasti kohonneet polttoainekustannukset ja erittäin huono palkka estävät sen.” Työmatkan pituus liittyy työpaikan sijainnin lisäksi asuinpaikkaan, jota saatetaan vaihtaa paremman tai sopivamman ansiotyön saamiseksi.

Työt kaukana kotoa

Vuoden 2023 jäsentutkimuksesta selviää, että muuttaminen työn perässä on vähentynyt. Perusduunareista viimeisen vuoden aikana 4 prosenttia on vaihtanut asuinpaikkaa työn vuoksi. Tavallisimmin työn perässä on muutettu kunnasta toiseen (muutoista 80 %). Perusduunarit ovat eniten muuttaneet kaupungista toiseen (35 %). Kaupungin sisällä tapahtunut muutto on toiseksi yleisintä (14 %). Hieman harvinaisempaa on ollut muuttaa kaupungeista taajaan asuttuihin kuntiin eli pikkukaupunkeihin (12 %) ja pikkukaupungeista kaupunkeihin (10 %).

Kuviot havainnollistavat teollisuusliittolaisten muuttamista työn perässä. Yleisimmin muutetaan kaupungista toiseen kaupunkiin (35 %), toiseksi yleisimmin saman kaupungin sisällä (14 %) ja kolmanneksi yleisimmin kaupungeista taajaan asuttuihin kuntiin (12 %). Muuttoa tapahtuu kaupunkimaisten, taajaan asuttujen ja maaseutumaisten kuntien välillä ja sisällä. Prosenttiluku kertoo, kuinka yleisiä muutot ovat. Suorat nuolet kertovat, moniko on muuttanut erilaisten kuntien välillä. Ympyränuolet puolestaan kuvaavat jäsenten tekemiä muuttoa kuntatyypin sisällä.

Suomen sisäisen muuttoliikkeen suunta on ollut sama koko 2000-luvun: pohjoisesta ja idästä etelään ja länteen. Suuret kasvukeskukset vetävät etenkin opiskelemaan ja töihin lähteviä nuoria. Myös valmius muuttaa on nuoremmilla suurempi, koska ei ole vielä kiinni pitäviä tekijöitä. Tällaisia ovat omistusasunnon lisäksi puoliso, perhe ja ystävät. Muuttamista harkitsevien teollisuusliittolaisten osuus onkin kolmessa vuodessa kasvanut selvästi, 6 prosentista 13 prosenttiin.

Muuttaminen kuntien sisällä ja niiden välillä 2023, % (n=765)

Muuttaminen työpaikan vuoksi (2020 ja 2023), %

Vuosien 2023 ja 2020 jäsentutkimuksen vertailu paljastaa sen, että muutto työn perässä maalta kaupunkiin vähentyi selvästi, -10 prosenttiyksikköä. Maaseutumaisista kunnista teollisuusliittolaisista vain harva muuttaa kaupunkiin (3 %) tai pikkukaupunkiin (3 %). Maaseudulla pysytään, eikä sieltä haluta lähteä minnekään.

Etelän ruuhka-Suomesta on moni halunnut pois. Tämä ilmiö yleistyi koronavuosina. Esimerkiksi vuonna 2021 Uudenmaan muuttotappio oli noin -2 500 henkeä. Moista ei ollut nähty vuosikymmeniin. (Tilastokeskus 2022.) Vuonna 2022 muuttovirran suunta taas palasi uomaansa. Tilastokeskuksen mukaan muuttotappioisimmat alueet olivat Etelä-Karjala (-863), Kymenlaakso (-809) ja Pohjanmaa (-700). Reippaimmin väestö muutti Pirkanmaalle (+ 3 814), Uudellemaalle (+1 074) ja Varsinais-Suomeen (+1 061).