Ammattiosastojen laajennettu kurssituki

Ammattiosastoille on tarjolla viikonloppukoulutusta aiheista, jotka ovat erityisen tärkeitä Teollisuusliiton strategian kannalta. Lisäksi aiheet tukevat sekä luottamushenkilöitä että ammattiosastoja. Liitto on nimennyt kursseille vastuukouluttajat.

Koulutuksen aiheet ovat:

1. Siellä päätökset missä tekijät – innostusta yhteisten asioiden hoitoon

Kurssilla kannustetaan yhteisten asioiden hoitamiseen jäsenten parhaaksi. Tavoitteena on avata mahdollisuuksia vaikuttaa työpaikalla, ammattiosastossa, liitossa ja kunnallisessa päätöksenteossa.

2. Jäsenhankinnan aakkoset

Kurssilla suunnitellaan ja kehitetään ammattiosaston jäsenhankintaa. Tavoitteena on saada ammattiosastolle ja luottamushenkilöille tietotaitoa jäsenhankintaan. Kurssilla myös harjoitellaan jäsenhankintakeskusteluja.

3. Työelämän pelisäännöt – työpaikkasi ilman tessiä

Kurssin tarkoituksena on perehtyä työsopimuksiin, työntekijän oikeuksiin ja vaikutusmahdollisuuksiin. Ajatuksena on terävöittää ammattiosaston roolia jokapäiväisessä edunvalvonnassa jäsenten tarpeet huomioiden.

4. Jos sisu ei riitäkään luottamushenkilötyössä?

Silloin, kun tehtävänä on muiden asioiden hoitaminen, voivat itselle tärkeät asiat jäädä toissijaiseksi. Jotta näin ei pääsisi käymään, selvitetään, miten luottamustehtävässä omaa työkykyä ylläpidetään parhaiten. Kurssilla etsitään myös ratkaisuja ja välineitä luottamushenkilöiden työssä selviytymiseen, osana työyhteisöä.

Tukea haetaan kurssitukihakemuksella, joka toimitetaan viisi viikkoa ennen toivottua kurssia sähköisesti koulutusyksikköön [email protected]

Näistä kursseista maksetaan laajennettua kurssitukea.
Laajennettu tuki tarkoittaa sitä, että liitto maksaa kaikki tila- ja ruokailukulut, mutta ei mahdollista majoitusta yön yli kursseilta. Kurssin kesto on 6, 9 tai 12 tuntia. Kurssi pitää järjestää omalla toiminta-alueella. Laivalla järjestettyihin kursseihin ei myönnetä laajennettua kurssitukea.

Liitto maksaa:

Osasto maksaa mahdolliset majoitukset ja muut kulut.

Kurssin kulut voi ohjata suoraan Teollisuusliittoon. Ammattiosastolle lähetetään kirje kurssitukipäätöksestä. Kirjeessä on mukana maksuohjeet. Maksutositteista on käytävä selvästi ilmi kurssipäivä, kurssipaikka sekä kurssin järjestelyistä vastaavan henkilön nimi (tilaaja).