Melun vaikutukset
Melu on kuulolle haitallista ääntä. Voimakkuudeltaan, taajuudeltaan ja kestoltaan terveydelle vaarallinen melu voi aiheuttaa kuulovaurion. Melu on yleisin ammattitaudin aiheuttava tekijä. Erityisen haitallista on äkillisiä, voimakkaita iskuääniä sisältävä melu niin sanottu impulssimelu. Kuulolle haitallista melua esiintyy tyypillisesti tuotannossa, jossa käytetään suuria energiamääriä joko valmistukseen tai kuljetukseen. Kuulolle erityisen haitallista impulssimelua esiintyy metalli- ja rakennusteollisuudessa sekä autonrengasalalla.
Melu vaikuttaa kuuloelinten lisäksi moniin fysiologisiin toimintoihin, kuten sydämen lyöntitiheyteen, verenpaineeseen ja hengitystiheyteen. Melu voi olla myös yleisesti häiritsevää ja vaikuttaa keskittymiskykyyn sekä uneen ja työstä palautumiseen.
Päivittäinen melualtistus, joka ylittää 80 dB(A) voimakkuuden voi olla kuulolle vahingollista. Ylempi toiminta-arvo melualtistukselle on 85 dB(A). Ylemmän toiminta-arvon ylittyessä on työpaikalla laadittava meluntorjuntaohjelma.
Melun torjunta
Meluntorjunta on tarpeettoman äänen haittojen vähentämistä tai poistamista. Valtioneuvoston asetus 85/2006 velvoittaa työnantajan laatimaan ja toimeenpanemaan meluntorjuntaohjelman, jos melualtistustaso ylittää ylemmän toimenpideraja-arvon.
Meluntorjuntakeinojen tärkeysjärjestys on:
- melun syntymisen estäminen
- melun etenemisen estäminen
- melun vaimentaminen akustoinnilla
- henkilökohtaiset kuulonsuojaimet
- melussa oloajan rajoittaminen
Yllä olevassa luettelossa ensimmäisenä mainitut keinot ovat yleensä tehokkaimpia, ts. saavutettava hyöty on kustannuksiin suhteutettuna suurempi kuin esimerkiksi akustoinnilla saavutettava hyöty. Meluntorjuntakeinojen järjestys ja keinot on yksilöity nykyisessä meluasetuksessa. Meluntorjunnassa kuulonsuojaimet ovat välttämätön välitön, mutta ei riittävä torjuntakeino vähentää melualtistusta. Työntekijöille annettavat ja heidän käyttämänsä kuulonsuojaimet, eivät poista työnantajan velvollisuutta meluntorjuntaan.
Lainsäädännön meluasetuksessa on määritelty työssä esiintyvälle eritasoiselle tasaiselle melulle ja impulssimelulle toimenpiderajat. Melualtistuksen arviointi perustuu pääsääntöisesti päiväannokseen.